Kolme päivää! Kolme päivää kun kaiken pitäisi olla valmista ja sitten mentiin rytinällä pusikkoon.
Sain ommeltua yläosana toimivan liivin ja olin huolitellut sen kädentiet sekä pääntien ja olin sovittamassa sitä nähdäkseni kiinnitysten paikat, kun kauhukseni sain huomata, että vielä edellisenä päivänä kauniisti päälle solahtanut vaate ei enää mahtunutkaan. Olen kyllä kuullut ja itsekkin kokenut tätä "vaateteollisuuden salajuonesta", jossa vaatteet kutistuvat kaapissa, mutta vielä aijemmin ne eivät ole kutistuneet ennen sinne kaappiin joutumistaan.
Ilmeisesti silityskeskukseni höyry oli liikaa tukikankaan materiaalille ja se kuroutui kasaan, joten minulta katosi lähes kymmenen cm ympäryksestä ja näin istuvassa vaatteessa se on paljon. Pakko myöntää, että itku tuli, sillä niin paljon hukkaan valunut työ harmitti. No päästyäni epätoivosta yli, oli leikattava uudet kappaleet (onneksi kangasta oli "ylimääräistä") ja haettava omista varastoista uusi tukikangas, sillä en uskaltanut riskeerata ja käyttää samaa "kutistumisriskin" vuoksi.
Ja kai tää muuten olisi vielä ollut vain pikku vastaoinkäyminen, mutta kun tuon päällihameen kanssakin on saanut taistella niin alkaa väsymys taas nostaa likaista päätään. Tälläkin hetkellä päällihame odottaa sitä AHAA-elämystä, millä ilveellä saan sen laskokset kannattelemaan koko kankaan painon. Minulla kun etuosa on iso, niin lähes takakappaleen puolelle tulevat laskokset eivät jaksa kannatella poimuja vaan kangas roikkuu edestä, kuin esiliina konsanaan. Tein jopa niin radikaalin ratkaisun, että lyhensin hametta 123cm:stä 103cm:n, mutta ei sekään suurempaa hyötyä antanut.
Viime yönä sitten silitettiin tukikankaat paikalleen, jotta ne ehtivät "levätä", liimailtiin koristeita naamioon ja aloitettiin laahuksen koristelut. Tuntuu, kuin miljoona juttua pitäisi vielä ehtiä tehdä ja vuorokaudessa on vain rajallinen määrä tunteja. Tulikohan haukattua liian suuri pala?
Tässä muutama tunnelma kuva työn edistymisestä:
.JPG)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti